Kuningatar olikin kaksin verroin huolestunut. Koska Charny ei tällaisessa tilanteessa ollut paikalla, merkitsi se, että hänelle oli sattunut jokin vakava onnettomuus!
Varennesia lähestyttäessä kuningaskin tuli levottomaksi. Charnyyn luottaen hän ei ollut edes ottanut mukaansa kaupungin asemakarttaa.
Ja yö oli pilkko pimeä, vain tähtien valaisema. Sellaisena yönä voi helposti eksyä tutuillakin tienoilla, saati oudon kaupungin katusokkelossa.
Charnyn antamien ohjeitten mukaan Isidorin oli pysäytettävä vaunut kaupungin ulkopuolelle.
Siellä hänen veljensä liittyisi heihin ja ryhtyisi opastamaan pakolaisjoukkoa.
Mutta kuten kuningatar, oli Isidorkin huolissaan veljensä viipymisestä, kenties huolestuneempikin kuin kuningatar. Ainoa toivo oli siinä otaksumassa, että de Bouillé tai de Raigecourt kyllästyisivät odotukseensa, lähtisivät kuningasta vastaan ja odottelisivat kaupungin ulkopuolella.
Koska he olivat olleet kaupungissa jo kaksi päivää, tuntisivat he kai jo paikan ja voisivat ruveta oppaiksi.
Kun hän siis ehti eräälle kunnaalle ja näki jonkun harvan tulen tuikkivan kaupungissa, pysähtyi hän, silmäili ympärilleen ja koetti katseellaan lävistää ympäröivän säkkipimeän.
Hän ei nähnyt mitään.
Sitten hän mainitsi de Bouillén ja de Raigecourtin nimet, ensin hiljaa, sitten lujemmin ja lopulta huutaen.