»Niinpä kai», sopersi toinen. »Mutta minä rukoilen teidän majesteettianne kiiruhtamaan. Joku voisi nähdä minut.»
»Entä sitten, herra», tokaisi de Malden, »vaikkapa teidät nähtäisiinkin. Teillä ei ole milloinkaan parempaa tilaisuutta kuin nyt täyttää velvollisuuttanne.»
Majuri, joka ei tuntunut olevan laisinkaan samaa mieltä, voihkaisi.
Kuningatar kohautti säälivästi olkapäitään ja polkaisi jalkaansa kärsimättömänä.
Kuningas teki hänelle merkin ja sanoi sitten majurille:
»Herra, oletteko sattumalta kuullut, että kaupungissa olisi varattu hevoset eräitä vaunuja varten, jotka kulkisivat tästä ohi, ja oletteko nähnyt husaareja, jotka eilisestä saakka ovat majoittuneet kaupunkiin?»
»Olen kyllä, sire. Hevoset ja husaarit ovat kaupungin toisella laidalla. Hevoset Grand-Monarquen hotellissa, husaarit luultavasti kasarmissa.»
»Kiitos, herra. Nyt voitte mennä. Kukaan ei ole nähnyt teitä eikä teille siis koidu ikävyyksiä.»
»Sire!»
Välittämättä majurista enempää kuningas ojensi kätensä kuningattarelle, jotta tämä nousisi vaunuihin, ja sanoi ohjeita, odotteleville henkivartijoille: