Kuningatar ei virkkanut mitään. Hän ajatteli Charnyta, tukahdutti huokauksensa ja pidätteli kyyneliään.
Saavuttiin Saussen vajan ovelle eikä herra de Damasia vain kuulunut.
Mitä oikeastaan oli tapahtunut sillä taholla ja mikä esti tuota aatelismiestä, jonka alttiuteen tiedettiin voitavan luottaa, täyttämästä saamiaan ohjeita ja antamaansa lupausta?
Selitämme sen muutamin sanoin, jotta tämän synkeän, historiallisen tapauksen kaikki vaiheet tulisivat oikeaan valaistukseen. [»Sitä surullista hetkeä, jolloin kuningas pidätettiin, on aina kuvattu ja kuvataan vastedeskin epätäydellisesti. Varennes-matkan huomatuimmat historioitsijat voivat kertoa siitä vain kuulopuheen mukaan. Herra de Bouillé, isä ja poika, eivät olleet paikalla. Herrat de Choiseul ja Goguelat saapuivat vasta tuntia myöhemmin. Herra Deslon vieläkin myöhemmin.» Michelet, »Ranskan vallankumouksen historia».]
Olemme nähneet de Damasin viimeksi antamassa määräystä, että lähtömerkki toitotettaisiin torvella, jonka hän varmuuden vuoksi oli säilyttänyt huostassaan.
Torven ensimäistä kertaa törähtäessä hän keräili rahojaan pöytälaatikosta. Rahojen mukana hän otti laatikosta eräitä papereita, joita hän ei mielinyt jättää jälkeensä eikä ottaa mukaansa.
Tässä toimessa hän paraikaa puuhaili, kun hänen huoneensa ovi aukeni ja kynnykselle ilmestyi muutamia kaupunginvaltuuston jäseniä.
Yksi heistä lähestyi kreiviä.
»Mitä te tahdotte?» kysyi tämä hyvin kummastuneena tästä odottamattomasta vierailusta.
Hän yritti ruumiillaan peittää takan kamanalla olevaa pistooliparia.