Kreivi de Damas, joka ei tiennyt, että Drouet oli lähtenyt Sainte-Menehouldista, ja tiesi vain, että Clermontissa vallitsi kapinanhenki, arveli, että kuningas oli pelastettu, koska hän oli päässyt lähtemään Clermontista Varennesiin, mihin oli sijoitettu herttua de Choiseulin hevoset ja herrojen Jules de Bouillén ja Raigecourtin johtamat Lauzunin husaarit.
Kaiken varalta hän sentään kuiskasi rykmentin joukkuepäällikölle, joka majoitus- ja muonamestarien kanssa oli ensimmäisenä saapunut paikalle:
»Herra Rémy, lähtekää heti, ajakaa täyttä neliä Varennesin tietä ja tavoittakaa ne kahdet ajoneuvot, jotka menivät tästä ohi. Vastaatte siitä päällänne!»
Joukkuepäällikkö kannusti ratsuaan ja karautti pois majoitusmestarien ja neljän rakuunan kanssa. Mutta lähdettyään Clermontista ja tultuaan tienhaaraan hän valitsi väärän tien ja meni harhaan.
Kaikki kääntyi kohtalokkaaksi tänä kohtalokkaana yönä!
Torilla joukko järjestyi hitaasti. Kreivin asuntoon teljetyt valtuustonjäsenet murtautuivat helposti ovesta ulos. He yllyttivät rahvasta ja kansalliskaartilaisia, jotka järjestyivät innokkaammin ja ryhdikkäämmin kuin rakuunat. Minne tahansa de Damas kääntökään, hän huomasi, että kolme neljä pyssyä oli alati häneen suunnattuina, mikä ei suinkaan ollut juuri rauhoittavaa. Sotamiehet näyttivät masentuneilta. Hän ratsasti pitkin rivejä ja koetti elvyttää heidän alttiuttaan kuningasta kohtaan, mutta sotamiehet ravistivat päätänsä. Vaikka kaikki eivät olleetkaan vielä tulleet, arveli hän, että oli jo aika lähteä. Hän antoi lähtökäskyn, mutta kukaan ei liikahtanut. Valtuustonjäsenet huusivat:
»Rakuunat, upseerinne ovat pettureita! He johtavat teidät teuraspenkkiin! Rakuunat ovat isänmaanystäviä… Eläkööt rakuunat!»
Kansalliskaartilaiset ja rahvas huusi:
»Eläköön kansa!»
Kreivi de Damas arveli ensin, ettei hänen puoliääneen lausuttua komentoaan ollut kuultu. Kääntyessään hän näki takarivin rakuunien hyppäävän maahan ja veljeilevän väkijoukon kanssa.