Se lauloi toisin sävelin ja toisin sanoin:
»Kaikki kansa tänään kertaa yhä: hei, eespäin vaan, eespäin vaan, eespäin vaan, ohjeenansa Luojan sana pyhä. Hei, eespäin vaan, eespäin vaan, eespäin vaan. Lainlaatijan? apua vaatii maa: ken itsensä ylentää, nöyrtyä saa, ylös se, joka itsensä alentaa!»
Tarvittiin jättiläissirkus Pariisin ja maakunnan viidellesadalletuhannelle hengelle, tarvittiin suunnaton amfiteatteri miljoonaiselle katselijajoukolle.
Edelliseen tarkoitukseen valittiin Mars-kenttä.
Jälkimäiseen Passyn ja Chaillotin kukkulat.
Mutta Mars-kenttä oli vain tasainen pinta. Siitä oli tehtävä valtava allas, sitä oli syvennettävä ja kaivausmullasta tehtävä siihen sivukorokkeet.
Viisitoistatuhatta työmiestä — miehiä, jotka ikuisesti valittelevat ääneensä, että hakevat työtä turhaan, mutta kaikessa hiljaisuudessa rukoilevat, ettei työtä ilmaantuisi — viisitoistatuhatta työmiestä Pariisin kaupunki lähetti kuokin ja lapioin muuttamaan tätä kenttää leveän amfiteatterikorokkeen reunustamaksi laaksoksi. Mutta näillä viidellätoistatuhannella oli aikaa vain kolme viikkoa suorittaa tämä titanien työ. Kahden päivän perästä huomattiin, että he tarvitsisivat kolme kuukautta.
Ehkä he saisivat paremman palkankin, jos lakkaisivat työstä, kuin jos työskentelisivät.
Mutta silloin tapahtui ihme, jonka mukaan voi arvostella Pariisilaisten haltioitunutta innostusta. Koko asujamisto ryhtyi tähän suunnattomaan työhön, jota muutama tuhat laiskuria ei voinut tai ei halunnut suorittaa. Samana päivänä kun kuultiin, ettei Mars-kenttä valmistuisikaan heinäkuun 14 päiväksi, nousi satatuhatta miestä ja sanoi äänessä varmuus, joka ilmenee kansan tai Jumalan tahdossa: »Se valmistuu!»
Näiden sadantuhannen työmiehen edustajat kävivät Pariisin pormestarin puheilla, jonka kanssa tehtiin sopimus, että he saisivat työskennellä yöllä, jottei heidän päivätyönsä häiriintyisi.