Kuningatar otti vangitsemismääräyksen ja luki sen, kulmat kurtussa ja huulet tiukasti yhteenpuristettuina.
Sitten kuningas otti sen häneltä lukeakseen sen jälleen ja luettuaan sen toistamiseen viskasi sen vuoteelle, missä kruununprinssi ja kuninkaallinen prinsessa nukkuivat tietämättä mitään tästä kiistelystä, joka ratkaisi heidän vastaisen kohtalonsa.
Tämän nähdessään kuningatar ei voinut enää hillitä itseään, vaan syöksyi parahtaen vuoteen luo, sieppasi peitteeltä paperin, rutisti sen käteensä ja viskasi sen kauas lattialle.
»Oh, herra, mitä te teette!» huudahti hän. »Minä en tahdo, että tuo paperi saastuttaa minun lapsiani!»
Naapurihuoneessa syntyi tavaton meteli. Kansalliskaartilaiset liikahtivat hyökätäkseen huoneeseen, jossa kuuluisat pakolaiset olivat.
Kenraali Lafayetten ajutantti huudahti kauhistuneena.
Hänen toverinsa kiljahti raivosta.
»Haa», mutisi hän hampaittensa raosta, »täällä häväistään kansalliskokousta, häväistään kansakuntaa, häväistään kansaa! Hyvä on!»
Ja kääntyen etuhuoneeseen sulloutuneitten, pyssyin, viikattein ja miekoin aseistautuneitten, taisteluhaluisten miesten puoleen hän huusi:
»Tänne, kansalaiset!»