Alusta asti Pitou oli työskennellyt Mars-kentällä, oli palannut sinne seuraavanakin päivänä ja sitä seuraavina. Herra Maillard, joka oli tuntenut hänet, oli lausunut hänelle monenmoisia kohteliaisuuksia, samoin herra Bailly, jolle hän oli huomauttanut itsestään. Hän oli tavannut herrat Elien ja Hullinin, jotka olivat Bastiljin valloittajia kuten hänkin, ja katsellut kadehtimatta kunniamerkkiä, jota nämä pitivät napinreiässä ja johon hänellä ja Billotilla oli yhtä suuri oikeus kuin kenellä tahansa. Kun sitten tuo kuuluisa päivä koitti, oli hän Billotin kanssa jo anivarhain aamulla sijoittunut riviinsä Saint-Denisin portin kohdalle. Hän oli kolmesta alas lasketusta eväsköydestä siepannut liikkiön, leivän ja viinipullon. Hän oli käväissyt isänmaan alttarilla ja pyörähdellyt iloisen karkeloon oopperanäyttelijättären ja bernhardilaisnunnan kanssa. Kuninkaan saapuessa hän oli palannut riviinsä ja nähnyt ilokseen, että itse Lafayette oli edustanut häntä, mikä oli suuri kunnia hänelle, Pitoulle. Kun sitten valat oli vannottu, tykit jyrähdelleet, torvet toitottaneet ja kun Lafayette valkoisen hevosen selässä oli ratsastanut rakkaitten aseveikkojensa muodostamaa kujaa, oli Pitoulla ollut ilo, kun kenraali oli tuntenut hänet ja suonut hänellekin yhden niistä kolmesta- tai neljästäkymmenestätuhannesta kädenlyönneistä, jotka kenraali oli päivän mittaani jakanut. Sen jälkeen hän oli lähtenyt Billotin kanssa Mars-kentältä, oli pysähtynyt katselemaan leikkejä, juhlavalaistusta ja ilotulitusta Champs-Elyseesillä. Sitten hän oli maleksinut bulevardeilla ja jottei olisi kadottanut rahtuakaan tämän suuren päivän huvituksista, oli hän, joka ei tiennyt mitä väsymys merkitsi, sen sijaan että olisi mennyt makuulle kuten tavallinen ihminen, joka tällaisen päivätyön jälkeen olisi kuolemanväsynyt, palannut Bastiljiin. Täällä hän oli löytänyt eräästä nurkasta vapaan pöydän ja tilannut, kuten on jo mainittu, kaksi naulaa leipää, kaksi viinipulloa ja sianmakkaran.
Pitoulla, joka ei tiennyt, että Isidor aikoi viettää Villers-Cotteretsissa ne seitsemän kahdeksan päivää, joista hän oli puhunut kreivitär de Charnylle, Pitoulla, joka ei aavistanut, että Catherine oli kuusi päivää sitten synnyttänyt lapsen, että hän oli lähtenyt Clouise-kallion pikkutalosta yöllä, tullut Pariisiin aamulla Isidorin kanssa, parahtanut ja heittäytynyt takaisin vaunuihin huomatessaan Saint-Denisin portin kohdalla hänet ja Billotin, Pitoulla ei ollut syytä alakuloisuuteen, pikemminkin päinvastoin: työskennellä Mars-kentällä, tavata herrat Maillard, Bailly, Elie ja Hullin, pyörähdellä oopperatanssijattaren ja bernhardilaisnunnan kanssa, tavata tuttavallisesti Lafayette, joka suvaitsi lyödä kättä hänen kanssansa, katsella juhlavalaistusta ja ilotulitusta, istua tässä keinotekoisessa Bastiljissa, pöydän ääressä, jolle oli tuotu iso leipä, sianmakkara ja kaksi viinipulloa — kaikessa tässä oli syytä iloon.
Ainoa seikka, joka olisi voinut masentaa Pitoun mieltä, oli Billotin alakuloisuus.
VIII
Tapaaminen
Kuten edellisen luvun alussa mainitsimme, päätti Pitou yhtä paljon itsensä iloksi kuin hälventääksensä Billotin raskasmielisyyttä, puhutella häntä.
»Sanokaapa, isäntä», aloitti Pitou lyhyen äänettömyyden jälkeen, jonka kuluessa hän tuntui keräävän sanoja varastoon, niinkuin tykkimies kasaa ammukset, ennenkuin aloittaa ammunnan, »sanokaapa, kuka lempo olisi osannut arvata täsmälleen vuosi ja kaksi päivää sitten, kun neiti Catherine antoi minulle louisdorin ja katkaisi siteet käsistäni tällä puukolla… nimenomaan tällä puukolla… kuka olisi osannut aavistaa, että vuodessa ja parissa päivässä voisi sattua näin paljon ihmeellistä?»
»Ei kukaan», vastasi Billot. Pitou ei huomannut, mikä hirveä katse välähti tilanhoitajan silmissä, kun hän, Pitou, mainitsi Catherinen nimen.
Pitou odotti, lisäisikö Billot jotakin näihin kahteen sanaan vastatakseen hänen melko pitkään lauseeseensa, joka hänen mielestään oli aika hyvin sommiteltu.
Mutta huomatessaan Billotin pysyvän vaiti Pitou teki, kuten äsken mainitsemamme tykkimieskin, panosti aseensa ja laukaisi toisen kerran: