»Kirjoittakaa kirje valmiiksi, madame. Mutta koska en voi tulla huomenna sitä noutamaan, tulen viiden tai kuuden päivän perästä. Minun on lähdettävä välttämättömälle matkalle! Tällä hetkellä en osaa sanoa, kauanko sillä matkalla viivyn, mutta palattuani tulen teitä heti tervehtimään ja ottaman vastaan minulle antamanne tehtävän.»
Isidor kumarsi kreivittärelle, joka vastasi hänen tervehdykseensä ja osoitti hänelle toisen tien ulos. Varakreivi ei näet palannutkaan ruokasaliin, missä Pitou, ahmittuaan kanan, kuten oli ahminut kyljyksetkin, paraikaa kävi käsiksi hilloastiaan.
Hilloastia oli ollut jo kauan tyhjänä kuten lasikin, josta, Pitou oli tyhjentänyt viimeisenkin bordeaux-viinitilkan, kun kreivitär ilmestyi saliin Sebastienin kanssa.
Olisi ollut vaikea tuntea kankeaa neiti de Taverneyta tai vakavaa kreivitär de Charnyta tässä nuoressa äidissä, jonka silmät säteilivät iloa ja jonka huulia kirkasti riemuitseva hymy, kun hän poikaansa nojaten tuli esille. Ensimmäistä kertaa vuodatetut ja tähän asti tuntemattomat, suloiset kyyneleet olivat luoneet hänen kalpeille poskilleen heleää hehkua, joka kummastutti Andréeta itseäänkin. Äidinrakkaus, tuo naisen olemuksen toinen puoli, oli muuttanut hänet tällaiseksi niiden parin tunnin aikana, jotka hän oli viettänyt lapsensa parissa.
Vielä kerran hän peitti Sebastienin kasvot suudelmilla. Sitten hän luovutti lapsensa Pitoulle ja puristi tuon kelpo nuorukaisen karheaa kättä valkoisilla käsillään, jotka tuntuivat lämmenneeltä, elävältä marmorilta.
Sebastien puolestaan syleili Andréeta haltioituneesti, kuten hänen tapansa oli kaikessa mitä hän teki. Tätä lämpöä ei jäähdyttänyt edes se varomaton huudahdus, jota Andrée ei ollut voinut pidättää, kun Sebastien oli puhunut Gilbertistä.
Saint-Louisin opiston yksinäisyydessä ja eristettyyn puutarhaan tehdyillä kävelyillä oli lempeä äidinhaamu ilmestynyt hänen eteensä ja rakkaus oli vähitellen juurtunut hänen sydämeensä. Siitä johtui, että kun Sebastienille tuli Gilbertin kirje, joka salli hänen Pitoun mukana viettää tunnin pari äitinsä seurassa, tämä kirje oli täyttänyt pojan salaisimmat ja hartaimmat toiveet.
Gilbert oli hienotunteisesti viivästyttänyt tätä tapaamista. Hän oivalsi, että jos hän itse veisi Sebastienin Andréen luokse, hän riistäisi läsnäolollaan puolet siitä äidillisestä hellyydestä, jota kreivitär tunsi poikaansa kohtaan, ja toisaalta, jos hän turvautuisi jonkun toisen kuin hyväsydämisen ja rehdin Pitoun apuun, paljastaisi hän salaisuuden, joka ei ollut hänen omansa.
Pitou lähti kreivitär de Charnyn luota kyselemättä mitään, luomatta yhtä ainoaa uteliasta silmäystä ympärilleen, ja taluttaen Sebastienia, joka taaksensa katsellen vaihtoi lentosuukkoja äitinsä kanssa, hän saapui vaunuille, mistä hän löysi leipänsä, paperiin käärityn silavan ja nurkkaan pannun viinipullon.
Kaikessa tässä, sen enempää kuin siinäkään, että hänen oli täytynyt lähteä Villers-Cotteretsista, ei Pitou ollut tuntenut mitään alakuloisuuteen vivahtavaa.