IX
Plâtrière-kadun looshi
Jos lukijamme haluavat — viikko on vierinyt edellisen luvun tapahtumista — jos lukijamme haluavat tavata eräät kuvauksemme päähenkilöt, jotka eivät ole esittäneet osaansa ainoastaan menneisyydessä, vaan joille on määrätty osa myöskin tulevaisuudessa, tulkoot he meidän kanssamme sille Plâtrière-kadun suihkukaivolle, jonka altaassa olemme nuoren Gilbertin, Rousseaun oppilaan, nähneet kastelevan kuivaa leipäänsä. [Kts. Josef Balsamo. — Suom.] Perillä pitäkäämme silmällä ja seuratkaamme muuatta mieshenkilöä, jota ei tarvitse odottaa kauan ja jonka tunnemme, emme enää liittolais-asusta — sillä Ranskan lähettämien sadantuhannen edustajan hajaannuttua kotiseuduilleen se puku olisi herättänyt suurempaa huomiota kuin mitä henkilömme nyt halusi — vaan yksinkertaisesta, joskin hyvin tutusta puvusta, jommoisia Pariisin ympäristön varakkaat tilanhoitajat pitivät.
Minun ei tarvinne sanoa lukijalle, että tämä mieshenkilö oli Billot. Hän tuli Saint-Honoré-kadulta, sivuutti Palais-Royalin ristikkoportit — palatsi upeili jälleen kaikessa yöllisessä loistossaan sen jälkeen kun Orleansin herttua oli kotiutunut Lontoosta, missä hän oli elellyt kahdeksan kuukautta maanpakolaisena — poikkesi vasempaan Grenellen kadulle ja kääntyi sitten empimättä Plâtrière-kadulle.
Mutta ehdittyään suihkukaivon kohdalle, missä me häntä odottelemme, hän pysähtyi ja näytti epäröivän, ei siksi, että rohkeus olisi hänet pettänyt — ne, jotka tuntevat hänet, tietävät hyvin, että jos tuo urhea tilanhoitaja olisi päättänyt mennä helvettiin, olisi hän mennyt kalpenematta — vaan koska hän ilmeisesti oli kahden vaiheilla oikeasta suunnasta.
Meidän, joilla on erikoinen syy tarkata hänen askeliaan, on helppo huomata, että hän tutkii jokaista porttia hyvin tarkkaan kuin henkilö, joka ei halua tehdä erehdystä.
Tarkkuudestaan huolimatta hän oli kulkenut lähes kaksi kolmannesta kadunmittaa löytämättä mitä etsi, mutta silloin hänen matkansa keskeytyi. Kadun sulki näet ihmisjoukko, joka oli kerääntynyt muutaman lauluniekan ympärille. Muuan miehenääni oli muita korkeampi ja se lauloi tilapäisviisuja päivän tapahtumista. Ne eivät semmoisinaan varmaankaan olisi kiihoittaneet uteliaisuutta, ellei jokaisessa laulussa olisi ollut yhtä tai paria säkeistöä, jotka tunnettuja henkilöitä letkauttamalla antoivat höystettä koko laululle.
Varsinkin yksi näistä lauluista, maneesiviisu, herätti joukossa iloisuutta. Koska kansalliskokous piti istuntonsa entisessä maneesissa, olivat edustajien puoluevärit saaneet nimivivahduksensa hevosten värin mukaan — mustat, valkoiset, rautiaat, ruskot — ja yksityisillä edustajillakin oli hevosnimet. Niinpä Mirabeau oli Huima, kreivi de Clermont-Tonnerre Vauhko, apotti Maury Äksy, Thouret Leimu, Bailly Onni.
Billot pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan näitä pikemmin kärkeviä kuin sattuvia hyökkäyksiä, solahti sitten oikealle seinän suojaan ja katosi väkijoukkoon.
Siitä joukosta hän varmaankin löysi mitä haki, sillä kadottuaan joukkoon yhdeltä laidalta ei hän tullut enää toiselta ulos.