Billot toisti puheenjohtajan sanat ehkä lujemmalla äänellä kuin millä ne oli lausuttu.
»Hyvä», jatkoi puheenjohtaja. »Tästä hetkestä alkaen olet vapaa valasta, jonka olet vannonut isänmaalle ja laeille. Vanno siis ilmaiseväsi uudelle päämiehellesi, jonka tunnustat, kaikki mitä olet nähnyt tai tehnyt, lukenut tai kuullut, oppinut tai mietiskellyt ja vanno lisäksi etsiväsi ja vakoilevasi kaikkea mitä et muuten näe.»
»Minä vannon», kertasi Billot.
»Vanno», jatkoi puheenjohtaja, »kunnioittavasi ja palvovasi myrkkyä, rautaa ja tulta, näitä nopeita, varmoja ja välttämättömiä välineitä, kun maa puhdistetaan kuolemalla niistä, jotka koettavat tuhota totuuden tai riistää sen meidän käsistämme».
»Minä vannon», toisti Billot.
»Vanno kaihtavasi Napolia, kaihtavasi Roomaa, kaihtavasi Espanjaa, kaihtavasi jokaista kirottua maata. Vanno kaihtavasi kiusausta, joka houkuttelee sinua paljastamaan mitä näet tai kuulet kokouksissamme, sillä salamakaan ei ole niin nopea iskemään kuin se näkymätön ja väistämätön puukko, joka tapaa sinut, missä tahansa piileskeletkin.»
»Minä vannon», kertasi Billot.
»Ja nyt», lopetti puheenjohtaja, »elä Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimeen!»
Muuan pimennossa seissyt veli aukaisi oven hautakammioon, missä järjestön alemmat jäsenet kävelivät ja odottelivat kolmen uuden jäsenen vastaanoton loppua. Puheenjohtaja teki merkin Billotille. Tämä kumarsi ja liittyi niiden seuraan, joiden veljeksi äsken vannottu hirveä vala hänet teki.
»Numero kaksi», sanoi puheenjohtaja lujalla äänellä, kun ovi uuden jäsenen perässä oli sulkeutunut.