»En tunne, mutta sanele se minulle ja minä toistan sen, olkoonpa se millainen tahansa.»
»Se on hirveä, etenkin sinulle.»
»Ei kuitenkaan hirveämpi kärsimääni loukkausta.»
»Niin hirveä, että kun olet sen kuullut, sallimme sinun vapaasti peräytyä, jos epäilet, ettet hetken tullen voikaan noudattaa sitä kaikessa ankaruudessaan.»
»Sanele.»
Puheenjohtaja loi alokkaaseen läpitunkevan silmäyksen. Sitten, kuin haluten valmistaa häntä vähitellen kaamean lupauksen tekoon, hän muutti valan järjestystä, niin että aloitti toisesta jaksosta ensimmäisen asemasta.
»Vanno», sanoi hän, »kunnioittavasi rautaa, myrkkyä ja tulta, näitä varmoja, nopeita ja välttämättömiä välineitä, kun maa puhdistetaan kuolemalla niistä, jotka koettavat tuhota totuuden tai riistää sen meidän käsistämme!»
»Minä vannon!» sanoi herttua lujalla äänellä.
»Vanno», jatkoi puheenjohtaja, »katkaisevasi kaikki lihalliset siteet, jotka vielä kiinnittävät sinut isään, äitiin, veljiin, sisariin, vaimoon, omaisiin, ystäviin, rakastajattareen, kuninkaihin, hyväntekijöihin ja jokaiseen, kenelle oletkin luvannut uskollisuutta, kuuliaisuutta, kiitollisuutta tai palvelusta».
Herttua oli kotvan aikaa vaiti ja tuskanhiki näkyi helmeilevän hänen otsallaan.