"Tämä huoneusto on minulla poikamiehen asuntona", lisäsi sitten Artoisin kreivi. "Yksinäni tänne tulen, aivan yksin."
"Melkein aina", muistutti kuningatar.
"Ei melkein, vaan aina."
"Vai niin!" sanoi kuningatar.
"Muuten", jatkoi prinssi, "on tässä huoneessa sohva ja mukava nojatuoli, joissa olen monesti, kun metsästys viivytti minua yöhön asti, nukkunut yhtä hyvin kuin vuoteessani."
"Nyt ymmärrän", sanoi kuningatar, "että Artoisin kreivitär on toisinaan levoton."
"Totta kyllä, mutta myöntäkää, että jos kreivitär on minun tähteni levoton, hän tänä yönä on peräti väärässä."
"Tänä yönä, sitä en kiellä, mutta muina öinä…"
"Se, joka on kerran väärässä, kälyni, on aina väärässä."
"Annetaan sen asian olla", sanoi kuningatar ja istuutui nojatuoliin. "Minä olen hirveän väsynyt; entä te, Andrée-parka?"