"Ohhoh!" mutisi kuningas keinuttaen oikeaa säärtään, jonka oli nostanut ristiin vasemman päälle, mikä hänessä merkitsi kiihkeää maltittomuutta. "Ajurilla!"
"Niin, vieläpä oikein mielissäni, että pääsin ajurin vaunuihin", vastasi kuningatar.
"Madame", sanoi nyt kuningas, "te olette menetellyt oikein; teillä on aina yleviä mielijohteita, jotka syttyvät ehkä liiankin helposti, mutta syynä on teille ominainen hehkuva jalomielisyys."
"Kiitos, sire", vastasi kuningatar ivallisesti.
"Pankaa tarkoin mieleenne", jatkoi kuningas, "etten ole teitä epäillyt mistään, mikä ei olisi täysin oikeata ja kunniallista. Minua on pahoittanut vain menettelytapa, kuningattaren seikkailumainen esiintyminen. Olette tehnyt hyvää, niinkuin ainakin; mutta tehdessänne muille hyvää olette sattunut tekemään itsellenne pahaa. Siinä katson erehtyneenne. Nyt minun on siis korjattava jokin unohdus, pidettävä huolta jonkun kuningassuvun kohtalosta. Olen valmis: mainitkaa ne kovaonniset; minun hyviä töitäni ei tarvitse kauan odottaa."
"Valois-nimi on luullakseni kyllin mainio, sire, jotta se on muistiinne jäänyt."
"Ahaa!" huudahti Ludvig XVI purskahtaen nauramaan, "nyt minä tiedän, kenestä on puhe. Se on pikkuinen Valois vai mitä, jokin kreivitär de… vartokaa vähän…"
"De la Motte."
"Ihan niin, de la Motte. Ja hänen miehensä on santarmi?"
"Niin juuri."