"Tunnustettu, niinkö?"
"Hän ei kaipaa syntyperänsä tunnustamista, monseigneur. Köyhä tai rikas, hän on sittenkin syntyänsä Valois."
"Olkaa niin hyvä, madame, ja kertokaa hiukan sukujohdostanne. Te kiinnitätte mieltäni; minä harrastan vaakunatiedettä."
Jeanne kertoi koruttomasti, huolimattomasti, mitä lukija jo tietää.
Kardinaali kuunteli ja katseli. Hän ei viitsinyt salata vaikutelmiaan. Mitäpä sillä oli väliä: hän ei uskonut Jeannen omaan arvoon eikä sukujohtoon; näki kauniin ja köyhän naisen, katseli — muuta ei tarvittu. Jeanne, joka huomasi kaikki, älysi vastaisen suosijansa huonon ajatuksen.
"Te siis olette", sanoi kardinaali huolettomasti, "ollut todellakin onneton?"
"En valita, monseigneur."
"Minulle on tilanne puutteellisuuksia tosiaankin suuresti liioiteltu."
Hän katseli ympärilleen.
"Tämä huoneusto on mukava, hauskasti kalustettu."