Nyt kardinaali tiesi, miten asian laita oli; nimi Andrée oli hälventänyt kaikki epäilykset. Olihan tunnettua, että kuningatar toissapäivänä kävi Pariisissa neiti de Taverneyn kanssa. Versaillesissa oli huhuiltu jostakin myöhästymisestä, suljetusta portista ja kuninkaan ja kuningattaren aviollisesta riidasta.
Kardinaali saattoi taas hengähtää. Saint-Clauden kadulla ei siis punottu ansaa. Rouva de la Motte näytti hänestä kauniilta ja hyvältä kuin viattomuuden enkeli. Piti kuitenkin panna hänet viimeiselle koetukselle. Prinssi oli valtioviisas.
"Kreivitär", sanoi hän, "minua kummastuttaa varsinkin eräs seikka."
"Mikä se on, monseigneur?"
"Se, että vaikka teillä on sellainen nimi ja oikeusperuste, ette ole kääntynyt kuninkaan puoleen."
"Mutta olenhan minä lähettänyt kuninkaalle ainakin kaksikymmentä anomusta."
"Tuloksetta?"
"Tuloksetta."
"Mutta jollei kuningas, niin kuninkaallisen perheen kaikki prinssit ja prinsessat olisivat panneet huomiota anomuksiinne. Orleansin herttua, esimerkiksi, on hyvin lempeä ja tekee sitäpaitsi usein mielellään sitä, mitä kuningas ei tee."
"Olen toimittanut anomuksia myös Orleansin herttualle, mutta turhaan."