"Turhaan! Sepä on kummallista."
"Minkä sille mahtaa. Kun ei ole rikkautta eikä suosituksia, saa nähdä joka hakemuksensa hukkuvan ruhtinasten etuhuoneisiin."
"Vielä on Artoisin kreivi. Kevytmieliset ovat joskus auliimpia kuin laupiaat."
"Artoisin kreivin laita on ollut samoin kuin Orleansin herttuan ja hänen majesteettinsa Ranskan kuninkaan."
"Entä vihdoin kuninkaan tädit? Erehtyisin suuresti, kreivitär, elleivät he vastaisi teille suosiollisesti."
"Eivät ole vastanneet, monseigneur."
"Ainakaan en usko, että kuninkaan sisar, prinsessa Elisabeth, on kovasydäminen."
"Se on sittenkin totta. Hänen kuninkaallinen korkeutensa sai anomukseni ja lupasi ottaa minut vastaan; mutta en todellakaan tiedä, miksi sitten kävi, niin että kun mieheni pääsi hänen puheilleen, hän ei ole minulle lähettänyt mitään vastausta, vaikka olen niin usein muistuttanut."
"Omituista, todella omituista!" sanoi kardinaali.
Sitten, ikäänkuin nyt vasta juolahtaisi mieleen, huudahti hän äkkiä: