Kreivitär veti nyt kätensä takaisin.
"Vain kohteliaisuutta!" selitti kardinaali viehättävän hienotuntoisesti ja vakavasti.
Jeanne tarjosi uudestaan kätensä, ja nyt kardinaali suuteli sitä hyvin kunnioittavasti.
"Nyt on kaikki hyvin, monseigneur."
Kardinaali kumarsi.
"Se tieto", jatkoi kreivitär, "että minulla on vaikka kuinkakin pikkuinen sija niin ylhäisen ja niin monien puuhien rasittaman henkilön kuin teidän ajatuksissanne, riittää minua lohduttamaan kokonaiseksi vuodeksi, voin teille vannoa."
"Vuosi on perin lyhyt… Toivokaamme enemmänkin."
"Ei minulla ole mitään sitä vastaan, herra kardinaali", vastasi Jeanne hymysuin.
"Herra kardinaali" sinänsä oli tuttavallinen puhetapa, jota rouva de la Motte sattui jo toista kertaa käyttämään. Kirkkoruhtinas, jonka ylpeys oli närkäs, olisi voinut siitä hämmästyä, mutta nyt oli jo menty niin pitkälle, ettei hän siitä hämmästynyt, vaan pikemmin oli mielissään ikäänkuin suosionosoituksesta.
"Teissä on siis minuun luottamusta!" sanoi hän siirtyen vieläkin likemmäksi. "Sitä parempi."