"Niin, luotan teihin, monseigneur, koska tunnen, että teidän korkea-arvoisuutenne voi…"
"Äsken sanoitte pelkästään 'herra kardinaali'."
"Sen suonette anteeksi, monseigneur; minä en ole tottunut hovitapoihin. Sanon siis luottavani teihin, koska voitte oikein arvostella sellaista mieltä kuin minun, uskaliasta, urhoollista, ja ymmärrätte myös sydämen puhtauden, huolimatta köyhyyden kiusauksista ja niistä kamppailuista, joihin olen halpamielisten vihamiesten vuoksi joutunut. Teidän korkea-arvoisuutenne osaa minusta tai keskustelustani ottaa huomioonsa sen, mikä on arvonne mukaista, ja muussa suhteessa annatte minulle anteeksi."
"Olemme siis ystäviä, madame. Luvattu ja vannottu?"
"Mielelläni."
Kardinaali nousi seisaalle ja astui rouva de la Mottea kohti. Mutta kun hänen kätensä olivat pelkkään valantekoon hieman liiaksi levällään, vältti notkea ja ripeä kreivitär joutumasta niiden väliin.
"Ystävyys kolmisin!" sanoi Jeanne veitikkamaisella ja viattomalla äänenpainolla.
"Kuinka, kolmisin?" kysyi kardinaali.
"Tietysti, sillä onhan jossakin maailman kolkassa, maanpaossa, santarmi-parka nimeltä kreivi de la Motte."
"Voi, kreivitär, kuinka valitettava muisti teillä on!"