"Ei, kiitos!" sanoi Beausire kuivasti. "Kun jokainen pitää täällä omansa, niin minäkin."
"Mitä pirua sinä tarkoitat?" kuiskasi hänelle eräs.
"Saamme kohta selittää."
"No pelatkaa", kehoitti vielä pankinpitäjä.
"Pankaa edes yksi louisdori", sanoi muuan naisista taputtaen Beausirea olalle päästäkseen niin lähelle kultataskua kuin suinkin.
"Minä en pelaa vähemmistä kuin miljoonista", sanoi Beausire uhmaillen, "enkä käsitä, että viitsitte pelata mokomilla louisdorin panoksilla. Kuulkaapa, Pot-de-Ferin herrat, koska on salavihkaa puhe miljoonista, niin heitetään hiiteen louisdorin pelit! Miljoonilla me miljoonamiehet!"
Beausire oli nyt niin villiintynyt, ettei enää pysynyt tavallisen järjen rajoissa. Häntä huumasi vaarallisempi päihtymys kuin viinin aikaansaama. Mutta äkkiä hän sai takaapäin kinttuunsa niin nasevan potkun, että intoilu paikalla lakkasi.
Hän kääntyi katsomaan ja näki vieressään pitkulaiset, oliivinväriset, jäykät ja kuoppaiset kasvot, joissa kaksi mustaa silmää hehkui kuin tuliset hiilet. Beausiren uhkaavaan liikkeeseen tämä outo henkilö vastasi juhlallisella tervehdyksellä, johon liittyi niin tuikea silmäys kuin pitkä miekka.
"Portugalilainen!" mutisi Beausire ällistyneenä, kun häntä tervehti sama, joka oli potkaissut.
"Portugalilainen!" toistivat naiset, jotka hyljäten Beausiren alkoivat liehua muukalaisen ympärillä.