"Vai niin!" ihmetteli Böhmer.
"Hänen ylhäisyytensä on jalokivistä paremmin selvillä kuin te; Brasiliassa ylhäiset portugalilaiset leikkivät timanteilla niinkuin lapset täällä lasinpalasilla."
Don Manuel osoitti todellakin monta timanttia perätysten ja huomautti merkillisen tarkkanäköisesti sellaisia pienen pieniä vikoja, joita ei kenties oikea ammattimieskään olisi nähnyt. "Semmoisenaan tämä kaulanauha", sanoi Böhmer hämmästyneenä siitä, että niin ylhäinen herra oli niin etevä jalokivien tuntija, "semmoisenaan se on kuitenkin kaunein timanttikoriste, mitä nykyään on Euroopassa."
"Se on totta", vastasi don Manuel, ja viittauksen saatuaan lisäsi Beausire:
"Kuulkaapa nyt, herra Böhmer, mistä on puhe. Portugalin kuningatar on kuullut puhuttavan tästä kaulanauhasta ja antanut herra lähettilään toimeksi sopia kaupasta sitten, kun hän on timantit tarkastanut. Timantit tyydyttävät herra lähettilästä; ilmoittakaa siis hinta."
"Kuusitoista sataa tuhatta livreä."
Beausire toisti tämän summan lähettiläälle.
"Siinä on sata tuhatta liikaa", vastasi don Manuel.
"Monseigneur", sanoi jalokivikauppias, "vaikeaksi käy arvioida, mitä liikevoittoa näin kallisarvoisesta esineestä jää. Tämmöisen koristeen valmistamiseksi on täytynyt tutkia ja matkustella niin paljon, että siitä hämmästyisi, jos tuntisi asian niin hyvin kuin minä."
"Sata tuhatta livreä liian kallis", toisti itsepäinen portugalilainen.