"Hyvä sekin!"
"Herra Böhmer ihailee merta, kuten kaikki saksalaiset, ja kävelee kannella. Kerran, kun laiva vaaruu, hän horjahtaa ja putoo mereen. Lippaan oletetaan menneen hänen mukanaan. Miksi ei meri pitäisi hallussaan viidentoista sadan tuhannen livren timantteja, kun se on niin hyvin tallettanut monta espanjalaista kultalastia."
"Ahaa, nyt alan ymmärtää", sanoi portugalilainen.
"Jo on aikakin", mutisi Beausire.
"Siinä on vain huomattava", jatkoi don Manuel, "että timanttien kavaltamisesta joutuu Bastiljiin, ja kun houkuttaa jalokivikauppiaan katselemaan merta, niin joutuu hirteen."
"Voi kyllä joutua kiikkiin timanttivarkaudesta", myönsi päällysmies, "mutta sitä ei voida epäillä, että mies on hukutettu."
"Sittenpä nähdään, kun niin pitkällä ollaan", sanoi Beausire. "Nyt ajatellaan vain tehtäviämme. Hoitakaamme tätä lähetystöä kuin mallikelpoiset portugalilaiset, jotta meistä sanottaisiin: Elleivät olleetkaan oikeita lähettiläitä, niin ainakin näyttivät olevan. Sekin olisi imartelevaa. Siis odotetaan kolme päivää."
XXX
SANOMALEHTIMIEHEN ASUNTO
Oli seuraava päivä siitä lukien, jolloin portugalilaiset sopivat kaupasta Böhmerin kanssa, kolme päivää sen jälkeen, kun näimme eräiden tämän kertomuksen päähenkilöiden käyvän oopperanaamiaisissa.