Herra Charnyn hevoset olivat oivallisia; vähemmässä kuin puolessa tunnissa he joutuivat Boulognen metsään. Tavattuaan täällä soveliaan paikan hän käski ajajan pysäyttää.
Ilma oli kaunis, hieman viileä, mutta aurinko imi jo halukkaasti ensi tuoksua orvokeista ja seljapensaiden vastapuhjenneista nupuista, joita näkyi tien vieressä ja metsän laidassa. Viime vuoden kellastuneiden lehtien päällitse kohosi ruoho ylpeänä töyhtömäisine latvoineen, ja pitkin vanhoja muureja nähtiin keltaorvokkien nojaavan niihin tuoksuavia päitään. "Ihana kävelyilma, vai mitä arvelette, herra de Taverney?" virkkoi Charny.
"Niin on, monsieur."
Ja molemmat astuivat vaunuista maahan.
"Lähtekää, Dauphin", sanoi Charny ajajalleen.
"Mutta lienee väärin lähettää vaunut pois", sanoi Taverney, "koska toinen meistä ehkä niitä tarvitsisi paluumatkaansa varten."
"Ennen kaikkea, monsieur, salaisuus", vastasi Charny. "Koko asia on salattava. Jos sen saisi palvelija tietää, voisi se huomenna olla puheen aineena koko Pariisissa."
"Kuten tahdotte, monsieur. Mutta se vekkuli, joka meidät tänne kyyditsi, arvaa kyllä asian. Sellaiset tuntevat kyllä aatelismiesten tapoja kyllin hyvin osatakseen epäillä, että kun täyttä vauhtia ajetaan Boulognen, Vincennesin tai Satoryn metsään, niin ei ole puhe tavallisesta huviajelusta. Toistan siis, että ajajanne jo arvaa, kuinka on asian laita. Mutta vaikkei hän arvaisikaan, joutuu hän, tosin vähän myöhään, sen tietämään sitten, kun näkee teidät tai minut haavoittuneena, kenties kuolleena. Eikö siis olisi viisaampaa antaa hänen jäädä viedäkseen täältä sen, joka ei muuten voi palata, kuin jättää teidät tai minut pulaan?"
"Oikeassa olette, monsieur", myönsi Charny. Kääntyen sitten vaunuihin päin hän huusi: "Dauphin, seis, saatte odottaa täällä." Aavistaen, että hänet kutsuttaisiin takaisin, ei Dauphin ollut kiirehtinyt, vaan ajanut hyvin hiljaa, joten ääni kuului vielä häneen saakka. Hän siis pysäytti, ja ruvettuaan, kuten Filip edellytti, epäilemään, mitä oli tulossa, asettui hän istuimelleen mukavaan asentoon voidakseen vielä lehdettömien puiden lomitse katsella sitä kohtausta, jossa hänen isäntänsä joutuisi myös esiintymään toimihenkilönä.
Sillä välin Filip ja Charny syventyivät metsään ja viiden minuutin kuluttua melkein katosivat sinertävään utuun, joka varjosti sen näköpiiriä. Edeltä kulkeva Filip tapasi kuivan ja kovan pohjan, pitkulaisen neliön, joka soveltui mainiosti heidän tarkoitukseensa.