"Ellette ole eri mieltä, herra de Charny", sanoi Filip, "näyttää tämä paikka sopivalta."
"Se on mainio, monsieur", vastasi Charny ja riisui takkinsa. Filip riisui myös takkinsa, heitti hattunsa maahan ja paljasti miekkansa.
"Monsieur", sanoi Charny, jonka miekka vielä oli tupessa, "kelle muulle tahansa sanoisin: Ritari, sanokaa sana, vaikkei anteeksi pyytäen, niin edes ystävällinen sana, ja kohta olemme hyvät ystävät; mutta teille, sankarille, joka olette juuri palannut Amerikasta, siitä maasta, missä taistellaan niin hyvin, teille en voisi…"
"Ja minä", keskeytti Filip, "sanoisin kelle tahansa muulle: Monsieur, ehkä olen teitä kohtaan ollut näennäisesti väärässä. Mutta teille, uljaalle merisoturille, joka vielä äskettäinkin herätitte mainiolla urotyöllä koko hovin ihastuksen, teille, herra de Charny, en voi muuta sanoa kuin: Herra kreivi, tehkää minulle se kunnia, että asetutte kuntoon."
Kreivi kumarsi ja sivalsi miekkansa.
"En luule, että kumpikaan on kajonnut riidan varsinaiseen syyhyn."
"En ymmärrä teitä, kreivi", vastasi Filip. "Päinvastoin, te ymmärrätte varsin hyvin, jopa täydellisesti; ja kun olette juuri tullut siitä maasta, missä ei osata valehdella, niin punastutte sanoessanne, ettette ymmärrä."
"Asentoon!" toisti Filip.
Ja miekat ojentuivat ristikkäin. Jo ensi tempuista huomasi Filip olevansa toista paljoa taitavampi, mutta sen sijaan, että tämä tieto olisi lisännyt hänen intoaan, näytti se vaikuttavan aivan laimentavasti. Tästä etevämmyydestä, joka salli Filipin pysyä kylmäverisenä, johtui, että hänen ottelunsa pian kävi yhtä tyyneksi; kuin jos hän olisi seissyt miekkailusalissa ja oikean aseen sijasta pidellyt vain harjoitusmiekkaa. Hän tyytyi vain torjumaan, ja taistelua oli jo kestänyt toista minuuttia hänen tekemättä ainoatakaan pistoa.
"Te säästätte minua", sanoi Charny. "Suvaitkaa ilmoittaa, mistä syystä?"