"Monsieur", toisti Filip, "minulla on kunnia uudestaan sanoa, että olin väärässä ja nyt kadun."
Mutta Charny oli liiaksi tulistunut ymmärtääkseen vastustajansa jalomielisyyttä, joka hänestä oli vain loukkaus.
"Ahaa!" sanoi hän. "Nyt ymmärrän. Te haluatte esiintyä jalomielisenä, eikö totta, herra ritari? Ja illalla tai huomenna aiotte kertoa joillekin kaunottarille, kuinka veitte minut taistelupaikalle ja armahditte henkeni."
"Herra kreivi", vastasi Filip, "pelkään todellakin, että tulette hulluksi."
"Tahdoitte tappaa kreivi de Cagliostron miellyttääksenne kuningatarta, ja vielä paremmin päästäksenne hänen suosioonsa tahdotte lopettaa minutkin, mutta ivalla."
"Nyt sanoitte sanan liikaa", huusi Filip rypistäen kulmakarvojaan, "ja siitä huomaan, ettei sydämenne olekaan niin jalo kuin luulin."
"No pistäkää se puhki", vastasi Charny paljastaen itsensä juuri silloin, kun Filip suuntasi tuiman piston.
Miekka liukui pitkin kylkiluita ja teki verisen vaon hienon palttinan alle.
"Sain siis vihdoin haavan!" huusi Charny riemuissaan. "Jos nyt tapan teidät, niin olen hyvin suorittanut osani."
"Tehän olette ihan hullu", sanoi Filip. "Ette te minua tapa, vaan joudutte näyttelemään mitätöntä osaa, sillä te olette haavoittunut syyttä suotta, kenenkään tietämättä, miksi olemme taistelleet."