"Madame", riensi kuningas huomauttamaan, "ymmärrättehän, ei sovi lähettää noutamaan rouva de la Mottea sitä varten, että hän saisi kunnian todistaa hyväksenne tai teitä vastaan. En tahdo panna teidän kunniaanne punnittavaksi tuon naisen rehellisyydellä."
"Ei tarvitsekaan lähettää noutamaan, koska hän on täällä, sire."
"Täällä!" sanoi kuningas hätkähtäen kuin olisi astunut käärmeen päälle. "Täällä!"
"Kuten tiedätte, sire, kävin erään onnettoman naisen luona, jolla on loistava nimi. Se oli se päivä, muistattehan, josta sittemmin huhuttiin kaikenlaista…"
Ja hän katseli tuikeasti olkansa ylitse Provencen kreiviä, joka olisi suonut olevansa sata jalkaa maan alla, mutta koki leveisiin kasvoihinsa saada jotakin hyväksymisen ilmettä.
"Entä sitten?" kysyi Ludvig XVI.
"Silloin unohtui minulta rouva de la Motten luo eräs muotokuva, oikeastaan lipas. Ja tänään hän toi sen takaisin, ja nyt hän on täällä."
"Ei, ei… Uskonhan minä", sanoi kuningas. "Annetaan asian olla."
"Mutta minä en siihen tyydy", sanoi kuningatar. "Minä tuon hänet tänne. Mistä muuten johtuu tämä vastahakoisuus? Mitä hän on tehnyt? Kuka hän on? Ellen tiedä, sanokaa. Kuulkaapa, herra de Crosne, te kun tiedätte kaikki, sanokaa…"
"En tiedä hänestä mitään epäedullista", vastasi virkamies.