Mutta rouva de la Mottelle hän ei suonut ainoatakaan sanaa tai katsetta. Kun hänen kuitenkin oli pakko astua Jeannen editse päästäkseen takaisin nojatuoliinsa ja ottaa huomioon kuningattaren loukkaantuvan, jos olisi tämän vastaanottamalle henkilölle epäkohtelias hänen läsnäollessaan, sai hän väkinäisesti nyökätyksi Jeannelle, ja siihen tämä hätäilemättä vastasi syvällä kumarruksella, joka soi hänelle tilaisuuden näyttää kaikkea viehkeyttään.
Ensin astui huoneesta Lamballen prinsessa, sitten rouva de la Motte, jota kuningatar sysäsi edellään; viimeisenä kuningatar vaihtaen kuninkaan kanssa viimeisen, melkein hyväilevän katseen. Sitten kuului käytävästä kolmen naisen kuiskutusta heidän poistuessaan.
"Veljeni", sanoi silloin Ludvig XVI Provencen kreiville, "nyt en teitä enää pidätä. Minun on poliisiministerin kanssa päätettävä viikon työt. Kiitän teitä, että olette suonut huomiota sille, kuinka kälynne viattomuus täysin, perinpohjin, loistavasti todistettiin. Ilmeistä on, että siitä riemuitsette niinkuin minäkin, ja se merkitsee paljon. Nyt työhömme me kaksi, herra de Crosne. Olkaa niin hyvää ja istukaa tuohon."
Provencen kreivi kumarsi, yhä hymy huulilla, ja poistui huoneesta, kun ei enää kuullut naisten ääniä eikä siis tarvinnut pelätä ilkamoitsevaa katsetta tai katkeraa sanaa.
XXXVI
KUNINGATTAREN LUONA
Tultuaan Ludvig XVI:n työhuoneesta kuningatar mittaili mielessään sen vaaran syvyyttä, joka oli häntä uhannut. Hän osasi antaa arvoa sille hienotunteisuudelle ja varovaisuudelle, jota Jeanne oli osoittanut jouduttuaan yhtäkkiä todistajaksi, samoin kuin tämän erinomaiselle taidolle pysyä menestyksensä jälkeen varjossa.
Jeanne, jolla oli ollut tavaton onni päästä heti alussa osalliseksi sellaisiin hovisalaisuuksiin, jollaisia ovelimmatkin hovimiehet saavat turhaan tavoitella kymmenen vuotta, tiesi siis varmasti tästedes olevansa kuningattaren silmissä tärkeä henkilö, mutta hän ei nyt ilmaissut tätä saavutustaan millään joutavalla ilmeellä, jonka ylhäisten ylpeä arkatuntoisuus heti huomaa alempiarvoisten kasvoissa. Senpä vuoksi kuningatar ei päästänytkään Jeannea lähtemään, kuten tämä säädyllisesti aikoi, vaan pidätti häntä herttaisesti hymyillen, ja sanoi:
"Todellakin oli onnellista, kreivitär, että Mesmerin luona estitte minua menemästä pitemmälle Lamballen prinsessan kanssa, sillä ilkeys on siinä, että minut on nähty joko ovella tai eteisessä ja tällä verukkeella väitetään minun käyneen siinäkin huoneessa, jota sanotaan hurmiosaliksi… sehän sen nimi on?"
"Niin, madame, hurmiosali."