"Mutta", sanoi Lamballen prinsessa, "mistä johtuu, että jos muut ovat luulleet kuningattaren olleen sielläkin, herra de Crosnen asiamiehet myös ovat erehtyneet? Se minusta on salaperäistä, sillä nuo poliisimiehet kuuluvat todellakin väittävän, että ovat nähneet kuningattaren myös toisessa salissa."
"Se on totta", sanoi kuningatar miettiväisenä. "Eikä voi epäillä mitään kieroutta herra de Crosnen puolelta, joka on rehellinen mies ja minulle uskollinen; mutta hänen asiamiehensä on voitu lahjoa, rakas prinsessa. Minulla on vihamiehiä, kuten näette. Jotakin perustusta tuolla huhulla on kuitenkin ollut. Kertokaa siis, kreivitär, yksityiskohdat. Ensiksikin kuvataan minua tuossa kauheassa kirjoituksessa niin huumaantuneeksi, lumotuksi, magnetisoiduksi, että olisin unohtanut kaiken naisellisen arvoni. Mikä on siinä suhteessa todennäköistä? Olisiko siellä kenties joku nainen…"
Jeanne punastui. Hänen mieleensä muistui elävänä se salaisuus, jonka ainoakin sana voisi tehdä tyhjäksi hänen tuhoisan vaikutuksensa kuningattaren kohtalon. Sen paljastaessaan hän menettäisi tilaisuuden olla hyödyksi, jopa välttämätönkin kuningattarelle, ja siten hän pilaisi tulevaisuutensa. Siksi hän esiintyi niin hillitysti kuin äskenkin.
"Madame", sanoi hän, "siellä oli todellakin eräs hyvin kiihtynyt nainen, joka rumasti näytteli kouristuksiaan ja hourailuaan. Mutta minä luulin…"
"Että se oli jokin näyttelijätär", keskeytti kuningatar innostuneena, "tai niinkuin sanotaan ilotyttö, eikä suinkaan Ranskan kuningatar, eikö niin?"
"Aivan niin, madame."
"Kreivitär, te vastasitte kuninkaalle oikein hyvin; nyt on minun vuoroni puhua teidän puolestanne. Millä kannalla asianne nyt ovat ja milloin aiotte saada oikeutenne tunnustetuiksi? Mutta tuleeko sieltä joku prinsessa?…"
Huoneeseen astui rouva de Misery.
"Ottaako teidän majesteettinne vastaan neiti de Taverneyn?" kysyi kamarirouva.
"Hänetkö? Tietysti. Kuinka tarkka hän on! Hän ei koskaan loukkaisi hovisääntöä. Andrée, Andrée, tulkaa sisään!"