"Teidän majesteettinne on kovin hyvä minulle", sanoi Andrée tervehtien viehkeästi.
Nyt hän huomasi Jeannen, joka tuntiessaan toisen saksalaisista hyväntekeväisyysnaisista heti osasi kuin tilauksesta toimittaa kasvoilleen punastusta ja häveliäisyyttä.
Lamballen prinsessa käytti hyväkseen tätä kuningattaren seurueen lisäystä palatakseen Sceauxiin, Penthièvren herttuan luo.
Andrée istuutui Marie-Antoinetten viereen, tyynet, tutkivat silmät luotuina rouva de la Motteen.
"Katsokaapa, Andrée", sanoi kuningatar, "tässä on se rouva, jonka luona kävimme viimeisenä pakkaspäivänä."
"Tunsin rouvan heti", vastasi Andrée kumartaen.
Jo ylpeäksi käynyt Jeanne vaani Andréen ilmeissä kateuden merkkiä, mutta ei havainnut muuta kuin täydellistä rauhallisuutta. Andrée, intohimoissaan kuningattaren kaltainen Andrée, nainen, joka olisi muista naisista vienyt voiton hyvyydessä, henkevyydessä ja ylevyydessä, jos olisi ollut onnellinen, piti todellisen olemuksensa niin ehdottomasti suljettuna, että koko hovi luuli sitä neitseellisen Dianan ylpeäksi kainoudeksi.
"Tiedättekö", sanoi kuningatar, "mitä kuninkaalle on minusta kerrottu?"
"Varmaankin on kerrottu kaikkea pahaa", vastasi Andrée, "juuri siksi, ettei osata kylliksi kertoa sitä, mikä on hyvää."
"Siinä on kaunein lause", sanoi Jeanne koruttomasti, "mitä olen koskaan kuullut. Sanon sitä kauniiksi, koska se täydellisenä esittää sen tunteen, joka on koko elämäni, ja koska ei heikko järkeni olisi kyennyt sanoja niin sovittamaan."