Silloin vieras, ikäänkuin valo rasittaisi hänen silmiään, käänsi selkänsä lamppuun ja siis rouva de la Motteen päin. Siinä asennossa hän tarkoin luki ja vertaili papereita yksitellen.
"Mutta, madame", sanoi hän, "tässä on vain jäljennöksiä enkä näe ainoatakaan alkuperäistä todistusta."
"Alkuperäiset asiakirjat ovat talletettuina varmaan paikkaan, ja minä toisin ne nähtäväksi…"
"Jos siihen olisi tärkeä syy?" sanoi vieras hymyillen.
"Varmaankin on se syy tärkeä, joka minulle toimittaa kunnian nähdä teidät luonani, mutta ne asiakirjat, joista nyt on puhe, ovat minulle niin suuriarvoisia, että…"
"Ymmärrän. Niitä ette voi jättää kelle hyvänsä oudolle."
"Ah, madame", huudahti kreivitär saatuaan nyt vilaukselta nähdä suosijattarensa kunnioitustaherättävät kasvot, "minusta ei tunnu, että te olette outo ihminen."
Ja heti hän kiireesti aukaisi toisen lipaston, laukaisi jousen avulla esille salaisen laatikon ja otti siitä todistusten kantakirjat, jotka oli huolellisesti kätketty Valois-suvun vaakunalla koristettuun salkkuun.
Vieras rupesi niitä tutkimaan tarkkaavaisesti ja sanoi sitten:
"Olette oikeassa, nämä asiakirjat ovat täysin pätevät; kehoitan teitä jättämään ne asianomaiseen virastoon."