»Kuningas tietää, mistä asiasta tänään keskusteltiin kansalliskokouksessa koko istunnon aika?»
»Tiedän, ja se kysymys oli minusta erittäin mielenkiintoinen. Eikö ollut kysymys uudesta koneesta, jolla rikolliset mestataan?»
»Ja jonka tohtori Guillotin on tarjonnut kansalle… siitä juuri, sire», vastasi Suleau.
»Vai niin, herra Suleau, ja te teette pilkkaa herra Guillotinista, ihmisystävästä? Taidatte vallan unohtaa, että minäkin olen ihmisystävä.»
»Oh, sire, minun käsittääkseni on ero ihmisystävällä ja ihmisystävällä. Ranskan kansan etunenässä esimerkiksi on ihmisystävä, joka on poistanut tutkintokidutuksen. Häntä me kunnioitamme ja ylistämme, teemme enemmänkin, me rakastamme häntä, sire.»
Kaikki nuoret miehet kumarsivat yhtaikaa.
»Mutta», jatkoi Suleau, »on toisia, joilla lääkärinä on tuhansia toinen toistaan suorempia tai epäsuorempia keinoja poistaakseen sairaat elämästä ja jotka nyt keksivät keinoja, kuinka saisivat terveet kuolemaan. Ah, sire, pyydän teidän majesteettianne luovuttamaan heidät minulle!»
»Entä mitä teette heille, herra Suleau? Katkaisetteko heidän kaulansa kivuttomasti?» kysyi kuningas viitaten tohtori Guillotinin esittämään väitteeseen. »Annatteko heidän tuntea niskassaan kevyttä raikkautta?»
»Sire, sitä minä heille toivon», sanoi Suleau, »mutta sitä en heille lupaa».
»Mitä, sitäkö heille toivotte?» ihmetteli kuningas.