»Minähän puhuinkin sattumasta… Tiedätte minun harrastavan suoruutta. Ja kuitenkin, tohtori, niissä viimeksi sattuneissa tilanteissa, jolloin olemme joutuneet kosketuksiin toistemme kanssa, te olette osoittanut minulle todellista uhrautuvaa mieltä. Minä en unohda sitä ja minä kiitän teitä siitä.»
Gilbert kumarsi.
Kuningatar tarkkasi hänen liikettään ja kasvojaan.
»Minäkin olen kasvojentuntija», sanoi hän. »Tiedättekö, mitä vastasitte minulle lausumatta sanaakaan?»
»Madame», virkkoi Gilbert, »olen tuiki pahoillani, jos äänettömyyteni vaikutti vähemmän kunnioittavalta kuin sanat»..
»Te vastasitte minulle: 'Hyvä on, olette kiittänyt minua, se asia on nyt järjestetty, siirtykäämme toiseen.'»
»Olen ainakin osoittanut halua, että hänen, majesteettinsa panisi alttiuteni koetukselle, joka sallisi sen tulla esille tehokkaammalla tavalla kuin tähän saakka on ollut laita. Siitä johtuu se, sanoisinko, kaipaava kärsimättömyys, jonka kuningatar kenties huomasi ilmeessäni.»
»Herra Gilbert», sanoi kuningatar silmäten tohtoria tutkivasti, »olette ylevä mies ja minä pyydän teiltä suoraan anteeksi. Minulla oli ennakkoluuloja teitä vastaan, niitä ennakkoluuloja ei ole enää.»
»Teidän majesteettinne sallikoon minun kiittää kaikesta sydämestäni, ei siitä kohteliaisuudesta, jota suvaitsette minulle osoittaa, vaan siitä luottamuksesta, jolla haluatte minuun tästedes suhtautua.»
»Tohtori», jatkoi kuningatar ikäänkuin se, mitä hän aikoi sanoa, liittyisi luontevasti hänen äskeisiin sanoihinsa, »mitä arvelette tästä kohtauksestani?»