Puheen alku — älkäämme unohtako, että musta tai valkoinen, kuningasmielinen tai perustuslaillinen, aristokraatti tai isänmaanystävä, ei ainoakaan kansanedustaja tiennyt mihin kuningas pyrki — puheen alku synnytti eräänlaista huolestumista, keskiosa valmisti mielialaa kiitollisuuteen, mutta loppu — ah, loppu! — loppu liehtoi kansalliskokouksen tunteet hurmiotilaan.
Kuningas ei voinut vastustaa haluaan ilmaista harrastustaan sitä pientä vuoden 1791 hallitusmuotoa kohtaan, joka ei ollut vielä syntynytkään. Kuinka enää kävisikään, kun se tulisi täydellisesti päivänvaloon?
Silloin ei kuningas tuntisikaan sitä kohtaan pelkkää harrastusta, vaan kiihkomielistä innostusta.
Emme tässä selosta kuninkaan puhetta, sillä sitä tulisi kuusi sivua! Riittää kun olemme selostaneet Monsieurin puheen, jota oli vain yksi sivu ja joka sekin tuntui meistä hirvittävän pitkältä.
Ludvig XVI ei sentään tuntunut liian ikävystyttävältä kansalliskokouksesta, joka itki hereästi häntä kuunnellessaan.
Sanoessamme, että se itki, emme puhu vertauskuvallisesti: Barnave itki, Lameth itki, Duport itki, Mirabeau itki, Barrère itki. Se oli todellinen vedenpaisumus.
Kansalliskokous tuli ihan tolkuttomaksi. Se nousi yhtenä miehenä, parvekeyleisökin nousi. Kukin kohotti kätensä ja vannoi uskollisuutta tälle hallitusmuodolle, jota ei vielä ollut olemassakaan.
Kuningas poistui. Mutta kuningas ja kansalliskokous eivät voineet erota toisistaan tällä tavalla. Kokous lähtee hänen perässään, se rientää, saattaa häntä, saapuu Tuilerieihin ja kuningatar ottaa sen vastaan.
Kuningatar! Hänpä ei olekaan haltioissaan, tämä Maria Teresian kova tytär, hänpä ei itke, tuo Leopoldin arvokas sisar; hän osoittaa kansan edustajille poikaansa ja sanoo:
»Hyvät herrat, minussa vallitsevat samat tunteet kuin kuninkaassakin. Kaikesta sydämestäni ja liikutettuna yhdyn siihen tekoon, johon hellä huolehtiminen kansasta on saanut hänet ryhtymään. Tässä on poikani; minä en unohda mitään opettaakseni häntä hyvissä ajoin omaksumaan maailman parhaimman isän hyveet, kunnioittamaan kansalaisvapautta ja pitämään arvossa lakeja, joiden lujimman tuen toivon hänestä tulevan.»