»Haluatteko pelastua? Vielä on aikaa.»
Tämä tarjous sai Favrasin huulet hymyyn, sillä se palautti hänen mieleensä hänen tehtävänsä suuruuden.
Hän ravisti lempeästi päätänsä epäyksen merkiksi.
Huoneessa oli puuhevonen valmiina. Kuolemaantuomittu pantiin pitkälleen tämän hevosen selkään.
Kiduttaja lähestyi häntä esiliina täynnä tammivaajoja ja kädessä rautamoukari.
Favras ojensi omasta aloitteestaan tätä miestä kohden hienon jalkansa, joissa oli puna-anturaiset kengät ja silkkisukat.
Mutta silloin oikeudenpalvelija kohotti kätensä.
»Riittää», sanoi hän. »Hovi armahtaa kuolemaantuomitun kidutukselta.»
»Ah», virkkoi Favras, »hovi näyttää pelkäävän, että minä lavertelisin. Suuri kiitos. Minä saan mennä hirsipuulle kahdella kelpo jalalla. Se on jotakin. Ja nyt, herrat, te tiedätte, että olen käytettävissänne.»
»Teidän on vietettävä yksi tunti tässä salissa», sanoi oikeudenpalvelija.