Kaksi tuntia oli kulunut siitä, kun hän lähti kopistaan.
Hänet opastettiin sinne takaisin.
Saint-Paulin kirkkoherra odotteli häntä siellä.
Kaikesta saattoi nähdä, etteivät nämä kaksi odotustuntia olleet menneet hukkaan ja että jos mikään, niin hänen äsken kokemansa elämys oli sopivalla tavalla valmistanut hänet kuolemaan.
Hänet nähdessään kirkkoherra avasi hänelle sylinsä.
»Isä», sanoi Favras, »suokaa anteeksi, etten minä voi avata teille muuta kuin sydämeni. Nämä herrat ovat järjestäneet niin, että voin teille avata vain sen.»
Ja hän näytti selän taakse sidottuja käsiään.
»Ettekö voi irroittaa tuomitun käsiä siksi ajaksi, jonka hän viipyy parissani?» kysyi kirkkoherra.
»Se ei ole meidän vallassamme», vastasi oikeudenpalvelija.
»Isä», sanoi Favras, »kysykää, eivätkö he voisi sitoa niitä etupuolelle. Se on kuitenkin tehtävä silloin, kun joudun pitelemään kynttilää kädessäni ja lukemaan tuomiotani.»