Apulaiset katsahtivat oikeudenpalvelijaan. Tämä nyökäytti päätänsä merkiksi, ettei se olisi mitenkään sopimatonta, ja markiisin armonanomukseen suostuttiin.
Sitten hänet jätettiin kahden kesken hengenmiehen seuraan.
Kukaan ei tiedä, mitä tapahtui tämän maailmanmiehen ja Jumalan miehen välisessä viimeisessä keskustelussa. Avasiko Favras uskonnon pyhyyden edessä sydämensä, joka oikeuden majesteetin edessä oli pysynyt suljettuna? Kostuivatko hänen ivan kuivaamat silmänsä niistä lohdutuksista, sen toisen maailman tarjoamista, johon hän oli astumaisillaan? Kimmelsikö niissä joku hänen sydämensä vuodattamista kyynelistä? Kyynelistä, jotka hän varmaankin oli vuodattanut rakkaitten omaistensa takia, jotka hän maailmasta erotessaan joutuisi jättämään orvoiksi ja hylätyiksi? Sitä eivät ainakaan huomanneet miehet, jotka viiden tienoissa astuivat hänen koppiinsa ja jotka tapasivat hänet hymyhuulisena, kuivin ripsin ja suljetuin sydämin.
Hänelle tultiin ilmoittamaan, että kuolinhetki oli koittanut.
»Hyvät herrat», sanoi hän, »pyydän teiltä anteeksi, mutta te olette antaneet minun odottaa».
Koska hän oli jo takitta ja liivittä ja hänen kätensä oli sidottu, riisuttiin häneltä nyt kengät ja sukat ja hänen yllensä jätettyjen vaatteitten päälle vedettiin valkoinen mekkopaita.
Sitten hänen rinnalleen pantiin kirjoitustaulu, jossa oli sanat:
VEHKEILIJÄ VALTIOTA VASTAAN
Châteletin portilla odottelivat häntä rattaat isolukuisen vartioston ympäröiminä.
Näillä rattailla oli sytytetty tuohus.