Kuolemantuomitun nähdessään joukko alkoi taputtaa käsiään.
Kello kuudesta aamulla oli tuomio ollut tiedossa ja väkijoukon mielestä aika kului perin verkkaisesti tuomion ja teloituksen välillä.
Kaduilla liikuskeli ihmisiä anellen juomarahoja ohikulkijoilta.
»Mitä juomarahoilla?» utelivat jotkut.
»Herra de Favrasin teloitusta varten», vastasivat nämä kuoleman kerjäläiset.
Favras nousi lujin askelin rattaille. Hän istahti sille puolelle, mihin tuohus oli kiinnitetty, sillä hän oivalsi, että tuohus oli nimenomaan häntä varten.
Saint-Paulin kirkkoherra nousi rattaille hänen jälkeensä ja istuutui hänen vasemmalle puolelleen.
Teloittaja nousi viimeisenä ja sijoittui hänen taakseen.
Hän oli sama alakuloisen näköinen ja lempeäkatseinen mies, jonka olemme nähneet Bicêtren pihamaalla tohtori Guillotinin konetta koeteltaessa.
Olemme nähneet hänet, näemme hänet nyt ja saamme tilaisuuden nähdä hänet myöhemminkin. Hän on sen aikakauden todellinen sankari, johon olemme astumassa.