»Kuningatar odottaa teitä kärsimättömästi! Tulkaa, herra kreivi.»
Weber avasi puutarhaan vievän oven ja suuntasi kulkunsa käytäväsokkeloon, josta pääsi puiston yksinäisimmälle ja korkeimmalle kohdalle.
Siellä, keskellä lehdettömiä, pitkäoksaisia puita, oli harmahtavassa, alakuloisessa hämärässä eräänlainen huvimaja, jota yleisesti sanottiin kioskiksi.
Tämän paviljongin ikkunaluukut olivat tiukasti kiinni, paitsi kahta, jotka oli vain työnnetty toisiaan vasten, niin että niiden raosta kuin mistäkin linnantornin ampuma-aukosta pääsi tunkeutumaan pari valonsädettä, jotka hädin tuskin jaksoivat valaista huonetta.
Iso roihu oli sytytetty takkaan ja kaksi pitkää kynttilää paloi takanreunakkeella.
Weber ohjasi opastettavansa ensin eräänlaiseen odotushuoneeseen.
Koputettuaan kevyesti kioskin ovelle hän aukaisi sen ja ilmoitti:
»Herra kreivi Riquetti de Mirabeau.»
Ja hän väistyi syrjään päästääkseen kreivin ohitseen.
Jos hän olisi kuunnellut tarkasti, kun kreivi sivuutti hänet, olisi hän varmaankin kuullut, kuinka sydän löi tuossa leveässä rinnassa.
Kreivin astuessa sisälle nousi muuan nainen kioskin etäisimmästä nurkasta ja empien, miltei kammoten astui pari askelta tulijaa vastaan.