Tohtori Raynal ei ollut mikään suurlääkäri, mutta hän oli eräissä asioissa, kuten olemme maininneet, terävä havaitsija.
Suunnilleen tunti sen jälkeen kuin Pitou oli saapunut, Catherine liikahti, huokasi ja avasi silmänsä.
Matami Clémentille on tehtävä oikeutta ja mainittava, että sairaan liikahtaessa hän nousi heti, meni vuoteen viereen ja sopersi:
»Minä tässä, neiti Catherine. Mitä haluatte?»
»Minun on jano», mutisi potilas.
Ruumiillinen kipu ja janon tunne olivat herättäneet hänet elämään.
Matami Clément tiputti lusikkaan muutaman pisaran Pitoun tuomaa rauhoittavaa lääkettä, tunki lusikan Catherinen kuivien huulten ja yhteen pusertuneitten hampaitten väliin. Sairas nieli koneellisesti tämän viihdyttävän juoman.
Catherinen pää painui takaisin pielukselle, ja matami Clément, joka katsoi suorittaneensa tunnontarkasti tehtävänsä, heittäytyi jälleen nojatuoliinsa.
Pitou huoahti. Hän arveli, ettei Catherine ollut edes huomannut häntä.
Pitou erehtyi. Kun hän oli auttanut matami Clémentia ja kannatellut potilasta, oli tämä lääkepisarat nauttiessaan ja painuessaan takaisin pielukselleen raottanut silmänsä ja hänen ripsiensä raosta liukunut hämärä katse oli ollut eroittavinaan Pitoun hahmon.