»Keneltä?» kysyi Catherine.
»Herra tohtori Gilbertiltä, joka erosi hänestä Tuileries-palatsissa… tai jos teistä on mieluisempaa», lisäsi Pitou huomatessaan Catherinen ravistavan päätänsä epäävän kiitoksen merkiksi, »voin mennä Pariisiin ja hankkia tiedot sieltä… Oh. taivas, se on pian tehty, se on neljänkolmatta tunnin asia!»
Catherine ojensi kuumeisen kätensä Pitoulle, joka tajuamatta hänelle osoitettua suosiota, ei tohtinut kajota siihen.
»No, herra Pitou», kehoitti Catherine hymyillen, »pelkäätkö saavasi minusta kuumeen?»
»Oh, suokaa anteeksi, neiti Catherine», sanoi Pitou ja puristi isoilla kourillaan nuoren tytön kosteaa kättä, »en nähkääs ymmärtänyt! Te siis suostutte ehdotukseeni?»
»En, Pitou, mutta minä kiitän sinua. Se on tarpeetonta, sillä ihan varmasti saan häneltä huomenna kirjeen.»
»Häneltä kirjeen!» huudahti Pitou.
Sitten hän vaikeni ja katseli huolestuneena ympärilleen.
»Niin, niin, häneltä kirjeen», toisti Catherine pälyten hänkin ympärilleen kuin etsiäkseen syytä, joka oli noin hämmentänyt hänen puhekumppaninsa vakaisen mielen.
»Häneltä kirjeen! Hitossa!» kertasi Pitou ja pureskeli kynsiään kuin pahasti hämilleen joutunut henkilö.