»Tietysti, häneltä kirjeen. Onko sitten niin suuri ihme, jos hän kirjoittaisi minulle?» kysyi Catherine. »Pidätkö sitä niin merkillisenä, sinä, joka tiedät kaikki tai», lisäsi hän kuiskaten »joka tiedät melkein kaikki?»
»En minä ihmettele, että hän kirjoittaa teille… Jos minun sallittaisiin kirjoittaa teille, niin, jumala nähköön, minä kirjoittaisin teille hyvin usein, ja pitkiä kirjeitä kyhäisinkin. Mutta minä pelkään…»
»Mitä sinä pelkäät, hyvä ystävä?»
»Että herra Isidorin kirje joutuu isänne käsiin.»
»Isäni?»
Pitou nyökäytti kolmasti päätänsä yhtä moneksi myöntymisen merkiksi,
»Mitä, isäni käsiin?» kysyi Catherine yhä pahemmin kummissaan. »Eikö isäni ole Pariisissa?»
»Isänne on Pisseleussa, neiti Catherine, maatilalla, täällä, viereisessä huoneessa. Mutta tohtori Raynal on kieltänyt häntä tulemasta teidän huoneeseenne vetoamalla teidän hourailevaan tilaanne, sanoi hän, ja minä luulen hänen menetelleen siinä oikein.»
»Miksi arvelet hänen menetelleen oikein?»
»Koska herra Billot ei minusta näytä katselevan herra Isidoria suopein silmin ja koska hän kuullessaan teidän kerran lausuvan hänen nimensä väänsi naamansa rumaan irvistykseen, se on varma asia.»