Pitou meni sisälle. Billot silmäili hänen jälkeensä, vaikka nuoren miehen huolettomuus oli miltei hälventänyt hänen epäluulonsa. Hän näki Pitoun istuutuvan pöydän yläpäähän ja käyvän käsiksi leipään ja silava-annokseen ikäänkuin hänen vatsassaan ei olisikaan kahta jykevää piparkakkua, neljää rintasokeripytkyä ja kannullista vettä.
Kaiken todennäköisyyden mukaan Pitoun vatsa oli jälleen vastaanottavassa kunnossa.
Pitou ei osannut tehdä monta asiaa yhtaikaa, mutta minkä hän teki, sen hän teki perusteellisesti. Catherinen asian hän oli suorittanut hyvin. Billotin aamiaiskutsuun hän vastasi syömällä hyvin.
Billot tarkkaili häntä yhä. Mutta huomatessaan, ettei Pitou kertaakaan kohottanut katsetta lautaseltaan, huomatessaan, että hänen harrastuksensa kohdistui yksinomaan hänen edessään olevaan omena viinipulloon, ja havaitessaan, ettei hänen katseensa kertaakaan kääntynyt Catherinen huoneen ovelle päin, hänen täytyi lopulta uskoa, että Pitoun käväisy Villers-Cotteretsissa oli johtunut juuri siitä syystä kuin hän oli sanonut.
Pitoun lopetellessa aamiaistaan aukeni Catherinen huoneen ovi ja matami Clément astui keittiöön huulilla sairaanhoitajattaren nöyrä hymy. Hän tuli nyt hakemaan kupillisen kahvia.
Kello kuudelta, toisin sanoin neljännestuntia sen jälkeen kun Pitou oli lähtenyt, hän oli tullut ensimmäisen kerran keittiöön noutamaan pikku lasillisen konjakkia, sitä ainoaa lääkettä, joka — kuten hän sanoi — vahvisti häntä, kun hän oli valvonut koko yön…
Nähdessään hänet emäntä Billot meni häntä vastaan ja isäntäkin tuli sisälle.
Molemmat tiedustelivat Catherinen vointia.
»Hänen laitansa on edelleenkin hyvin», vastasi matami Clément, »mutta minä luulen, että neiti Catherine tällä hetkellä hourii hieman».
»Mitä? Hourii?» huudahti ukko Billot. »Joko taas?»