»Voi, hyvä jumala! Lapsi-parkaa!»» mutisi emäntä.
Pitou kohotti päätänsä ja kuunteli.
»Niin», jatkoi matami Clément, »hän puhuu Torino nimisestä kaupungista ja Sardinia nimisestä maasta ja kutsuu luoksensa herra Pitouta, joka selittäisi hänelle, mikä maa ja mikä kaupunki se on».
»Tässä olen», virkkoi Pitou, tyhjensi viinilasinsa ja pyyhki suunsa hihaansa.
Ukko Billotin katse pysäytti hänet.
»Tarkoitan», jatkoi Pitou, »jos herra Billot suvaitsee minun antaa neiti Catherinelle hänen haluamansa tiedot…»
»Miksei?» sanoi emäntä Billot. »Koska tyttäremme, se lapsipoloinen, kysyy sinua, niin mene, poikaseni, semminkin kun herra Raynal on sanonut sinua taitavaksi lääkärinapulaiseksi.»
»Hyväinen aika!» huudahti. Pitou viattomasti. »Kysykää rouva
Clémentilta, kuinka me olemme hoitaneet neiti Catherinea viime yönä.
Rouva Clément ei ole nukkunut hetkeäkään, kelpo nainen, en minä liioin.»
Oli verrattoman ovelaa Pitoun kajota tähän sairaanhoitajatarta koskevaan arkaan kohtaan. Koska matami Clément oli nukkunut suurenmoisesti sydänyöstä kello kuuteen aamulla, sai Pitou, selittämällä, ettei hän ollut nukkunut tuntiakaan, hänestä ystävän, enemmänkin kuin ystävän, sai liittolaisen.
»Hyvä on», sanoi ukko Billot. »Koska Catherine on kysynyt sinua, niin mene hänen luoksensa. Tulee kenties vielä hetki, jolloin hän kysyy myöskin meitä, äitiään ja minua.»