Pitou silmäili ympärilleen todetakseen, että viittaus tarkoitti häntä.
Catherine hymyili ja uudisti kehoituksensa.
Ei ollut enää tilaa erehtymiselle.
Pitou työnsi miekan tuppeen, otti sirosti kolmikolkkahatun käteensä ja lähestyi paljain päin nuorta tyttöä.
Kenraali Lafayetten edessä Pitou olisi yksinkertaisesti vain nostanut kätensä hatun reunalle.
»Ah, herra Pitou», sanoi Catherine, »en ollut sinua tunteakaan! Hyvä jumala, kuinka asetakkisi pukeekaan sinua!»
Sitten hän kuiskasi:
»Kiitos, kiitos, rakas Pitou! Voi, kuinka hyvä sinä oletkaan ja kuinka minä pidänkään sinusta!»
Ja hän tarttui kansalliskaartin kapteenin käteen ja puristi sitä omassaan.
Pitoun silmissä musteni, hattu putosi maahan hänen vapaana olevasta kädestään ja rakastunut poika-poloinen olisi kukaties vaipunut polvilleen hatun viereen, ellei samassa Soissons-kadulta päin olisi kuulunut kovaa meteliä, uhkaavien huutojen säestämänä.