Väkijoukosta alkoi kuulua uhkaavaa murinaa.
Puhuttiin jo, että murtauduttaisiin kirkkoon, otettaisiin sieltä pyhät astiat ja jumalanpalveluksessa tarpeelliset koristukset ja laahattaisiin apotti Fortier vaikka väkivalloin isänmaan alttarin ääreen.
Herra de Longpré, joka oli sopua harrastava mies, tyynnytti tämän ensimmäisen mieltenkuohun ja lupasi itse mennä neuvottelemaan apotti Fortierin kanssa.
Hän lähti siis Soissons-kadulle ja kolkutti arvoisan apotin ovelle, joka oli lukittu yhtä huolellisesti kuin kirkonkin ovet.
Turhaan hän kolkutti, ovi pysyi kiinni.
Herra de Longpré huomasi, että nyt oli turvauduttava aseelliseen voimaan.
Hän kutsutti paikalle ratsuväenkersantin ja poliisipäällikön.
Molemmat olivat isolla torilla ja riensivät noudattamaan pormestarin kutsua.
Suunnaton väkijoukko seurasi heitä.
Koska kellään ei ollut mukanaan rautakankea tai muurinsärkijää, joilla ovi olisi voitu murtaa, lähetettiin yksinkertaisesti sana eräälle lukkosepälle.