»Kun ei ole kirkkoherraa, ei ole messuakaan!»
»Iso vahinko tosiaankin!» tokaisi Billot, joka ripiltä päästyään oli käynyt kirkossa vain kahdesti, omana hääpäivänään ja tyttärensä ristiäispäivänä.
»En minäkään väitä, että se on iso vahinko», myönsi pormestari, joka — järkevästi kylläkin — ei mielinyt vastustella Billotia, »mutta mitä me nyt panemme messun tilalle?»
»Messun tilalle?» huudahti Billot todellisen innoituksen vallassa. »Minä sanon sen teille. Nouskaa kanssani isänmaan alttarille, herra pormestari, nouse sinäkin, Pitou, te oikealle, sinä vasemmalle puolelle… kas noin. Kuulkaa nyt tarkoin, kansalaiset, mitä me panemme messun tilalle. Me panemme sen tilalle ihmisoikeuksien julistuksen… se on vapauden uskontunnustus, se on tulevaisuuden evankeliumi.»
Kaikki kädet paukuttivat yhtaikaa. Kaikki nämä eilispäivän vapaat ihmiset tai oikeammin tuskin vielä kahleistaan päässeet, kaikki nämä ihmiset himoitsivat tutustua oikeuksiin, jotka heille oli vastikään hankittu ja joista he eivät olleet vielä saaneet nauttia.
He janosivat vallan toisin tätä puhetta kuin sitä, jota apotti Fortier sanoi taivaalliseksi.
Seisten lakivaltaa edustavan pormestarin ja asevaltaa edustavan Pitoun välissä Billot kohotti kätensä ja lausui ulkomuistista — kuten muistamme, ei tuo kunnon tilanhoitaja osannut lukea — ja kaikuvalla äänellä seuraavat sanat, joita väkijoukko kuunteli liikkumattomana, äänettömänä, paljastetuin päin.
»IHMISOIKEUKSIEN JULISTUS
1. Ihmiset syntyvät ja pysyvät oikeuksissaan vapaina ja tasa-arvoisina. Yhteiskunnalliset eroavaisuudet perustuvat vain yhteisen hyödyn erilaiseen käyttöön.
2. Kaiken valtiollisen liitynnän tarkoituksena on ihmisen luontaisten ja inistään riippumattomien oikeuksien säilyttäminen. Nämä oikeudet ovat: omistusoikeus, henkilökohtainen turva ja kaikenlaisen sorron vastustus.»