Tällöin juuri poika ilmestyi portaitten yläpäähän ja säntäsi huoneeseen suussa rintasokeripalanen, vasemmassa kädessä makeispussi rintaa vasten puserrettuna ja oikeassa, ojennetussa kädessä louisdorin raha, joka kelmeässä kynttilänvalossa kimmelsi kuin Aldebaran-tähti.
»Oh, hyvä jumala, hyvä jumala!» huudahti Nicole jättäen oven sulkeutumaan itsekseen. »Mitä on oikeastaan tapahtunut, rakas lapsi rukka?»
Ja hän peitti nuoren Toussaintin tahmaiset kasvot äidillisillä suudelmilla, joita ei mikään peloita, sillä ne näyttävät puhdistavan kaikki.
»Kas vain!» sanoi Beausire, sieppasi taitavasti louisdorin ja tutki sitä kynttilänvalossa. »Tämä on oikea louisdori, sen arvo on neljäkolmatta livreä.»
Sitten hän kääntyi puhuttelemaan poikaansa.
»Mistä olet sen löytänyt, nallikka, sano, jotta tiedän mennä noutamaan loput?»
»En ole sitä löytänyt», vastasi poika, »minulle on se annettu».
»Mitä? Annettu?» huudahti äiti.
»Niin, äiti. Muuan herrasmies antoi.»
Nicole oli yhtä kärkäs kysymään, missä se herrasmies oli, kuin Beausire äsken, mistä hän oli löytänyt kultarahan.