Mutta, kuten helposti ymmärtää, Pitou ei ollut yksinomaan toimeton kirjeenkuljettaja. Vaikka hän olikin mykkä, ei hän silti ollut sokea. Torinoa ja Sardiniaa koskevan kuulustelun jälkeen, joka oli hänelle selvittänyt Isidorin matkan tarkoituksen, hän oli kirjeitten postileimoista huomannut nuoren aatelismiehen yhä oleskelevan Piemontin pääkaupungissa. Sitten eräänä päivänä postileimassa olikin Torinon tilalla Lyon ja kahta päivää myöhemmin eli joulukuun 25 päivänä tuli kirje, jonka postileimassa oli Lyonin tilalla Pariisi.
Pitoun ei tarvinnut paljoakaan jännittää ajatuskykyään todetakseen, että varakreivi Isidor de Charny oli lähtenyt Italiasta ja palannut Ranskaan.
Koska varakreivi nyt oli Pariisissa, ei kuluisi aikaa pitkälti, ennenkuin hän lähtisi Pariisista Boursonnesiin.
Pitoun sydäntä kouristi. Vaikka hän olikin päättänyt uhrautua, ei hänen sydämensä silti ollut tunteeton kokemaan tämän iskun tuottamaa mielenliikutusta.
Päivänä, jona tämä Pariisissa leimattu kirje saapui, hän päätti muka jäniksen pauloja virittääkseen mennä Susilehdon metsänvartija-alueelle, missä olemme nähneet hänen puuhailevan varsin menestyksellisesti varhaisemmassa kuvauksessamme.
Pisseleun maatila taas oli Haramontin tien varrella juuri sillä metsäpalstalla, jota sanottiin Susilehdoksi.
Ei siis tarvinnut ihmetellä, että Pitou poikkesi maatilalle.
Hän valitsi vierailunsa ajaksi hetken, jolloin Billot päivällisen jälkeen käväisi pelloillaan.
Tapansa mukaan Pitou oikaisi tasangon poikki, lähti Haramontista isoa maantietä, joka vie Pariisista Villers-Cotteretsiin, poikkesi isolta tieltä Nouen maatilalle ja eteni Nouen maatilalta notkojen kautta Pisseleun maatilalle.
Sitten hän kiersi aitauksen, sivuutti navetta- ja tallirakennukset ja joutui näin ison ajoportin eteen, jonka toisella laidalla olivat asuinrakennukset.