Lukija saa ilokseen huomata, että herra de Beausire on pysynyt entisellään
Näitä kreivin lausumia kohteliaita sanoja seurasi äänettömyys, jonka kestäessä Cagliostro astui keskelle huonetta ja loi tutkivan silmäyksen ympärilleen ilmeisesti arvostellakseen minkälaisessa siveellisessä ja ennen kaikkea minkälaisessa taloudellisessa asemassa elivät nämä entiset tuttavat, joiden pariin hänen omat hirveät ja maanalaiset suunnitelmansa olivat hänet äkkiarvaamatta jälleen johtaneet.
Sellaiselle teräväkatseiselle miehelle kuin kreiville tämä lyhyt silmäys riitti erinomaisen hyvin.
Tavallinenkin tarkkailija olisi äkännyt alastoman totuuden, että näet tässä köyhässä taloudessa oli jo pantu menemään viimeinen neljänkolmatta soun kolikko.
Niistä kolmesta henkilöstä, joihin kreivin tulo oli vaikuttanut äkkiyllättävästi, katkaisi äänettömyyden ensimmäisenä se, jonka muisti ei ulottunut illan tapahtumia kauemmaksi ja jota siis eivät omantunnontuskat vaivanneet.
»Ab, monsieur», sanoi pikku Toussaint, »mikä onnettomuus, olen kadottanut louisdorini!»
Nicole avasi jo suunsa ilmaistakseen asian todellisen laidan, mutta johtuikin samassa päättelemään, että hänen vaitiolonsa voisi hankkia lapselle toisen kultarahan, ja se kultaraha tulisi hänen osakseen.
Nicole ei erehtynyt.
»Oletko kadottanut louisdorisi, lapsi rukka?» sanoi Cagliostro.
»No, tästä saat kaksi lisää. Pidä huoli, ettet kadota niitä.»