Hän otti esille rahamassin, jonka pyöreys pani Beausiren silmät ahneesti kiilumaan, otti kukkarosta kaksi kultarahaa ja pani ne pojan tahmaiseen pikku kouraan.
»Katsos, äiti», sanoi poika kiiruhtaen Nicolen luokse, »tässä on yksi sinulle ja yksi minulle».
Ja lapsi jakoi aarteensa äidin kanssa.
Cagliostro oli huomannut, kuinka kiinteästi valekersantin katse oli tarkkaillut hänen rahamassinsa vaiheita siitä hetkestä alkaen, jolloin hän oli avannut sen ottaakseen esille kaksi neljänkolmatta livren kultarahaa, siihen silmänräpäykseen saakka, jolloin hän sujutti sen taskuunsa takaisin.
Nähdessään sen katoavan kreivin nutun syvyyksiin huoahti Nicolen rakastaja raskaasti.
»Mitä, herra de Beausire», virkkoi Cagliostro, »yhäkö vain olette alakuloinen?»
»Ja te, herra kreivi, ainako vain olette miljoonamies?»
»Oh, hyvä jumala, teidän, joka olette suurimpia ajattelijoita mitä minä olen tuntenut sekä viime vuosisatoina että vanhalla ajalla, teidän toki pitäisi tuntea selviö, jota on pidetty kunniassa kaikkina aikakausina: rikkaus ei luo onnea. Olen nähnyt teidät suhteellisen varakkaana.»
»Niinpä kyllä», vastasi Beausire. »Se on totta. Minulla on ollut lähes satatuhatta frangia.»
»Se on mahdollista, mutta jo siihen aikaan, jolloin opin teidät tuntemaan, olitte tuhlannut lähes neljäkymmentätuhatta, joten teillä oli jälellä yli kuusikymmentätuhatta, mikä, teidän täytyy se myöntää, oli aika pyöreä summa entiselle aliupseerille.»