Beausire huoahti jälleen.
»Mitä on kuusikymmentätuhatta», sanoi hän, »niiden summien rinnalla, joita te käyttelette?»
»Mutta vain niiden käyttelijänä, herra de Beausire, sillä jos laskemme tarkkaan, luulen, että te saisitte esittää pyhän Martin osaa ja minä köyhän osaa ja että teidän täytyisi pelastaaksenne minut menehtymästä kylmään pakkaseen luovuttaa minulle toinen puoli viitastanne. No niin, hyvä herra de Beausire, muistatte kai, minkälaisissa olosuhteissa teidät silloin tapasin? Teillä oli, kuten äsken sanoitte, taskussanne lähes kuusikymmentätuhatta livreä. Olitteko silloin onnellisempi?»
Beausire näytti muistelevan menneisyyttä ja huoahti syvään melkein kuin nyyhkyttäen.
»Kas niin, vastatkaa», tiukkasi Cagliostro. »Haluaisitteko vaihtaa nykyisen asemanne, vaikkei teillä olisi muuta kuin se vaivainen louisdori, jonka olette ottanut nuorelta Toussaintilta…»
»Hyvä herra!» keskeytti hänet entinen aliupseeri.
»Älkäämme suuttuko, herra de Beausire. Olemme kerran suutahtaneet ja silloin teidän täytyi mennä noutamaan kadulta miekkanne, jonka olin singonnut ikkunasta ulos. Muistatte kaiketi sen? Muistattehan, vai kuinka?» jatkoi kreivi, kun Beausire ei vastannut. »Onhan sekin edes jotakin, kun muistaa. Kysyn teiltä toistamiseen, haluaisitteko vaihtaa nykyisen asemanne, vaikkei teillä olisi muuta kuin se vaivainen louisdori, jonka olette ottanut nuorelta Toussaintilta» — tällä kerralla jäi vihjaus huomaamatta — »siihen epävarmaan asemaan, josta minä onneksi kykenin teidät pelastamaan?»
»En, herra kreivi», sanoi Beausire, »olette tosiaankin oikeassa, en vaihtaisi. Sillä siihen aikaan minun täytyi olla erossa rakkaasta Nicolestani!»
»Niin, ja lisäksi piti poliisi teitä silmällä portugalilaisen hommanne takia… Mitä lempoa on siitä hankkeesta tullut, herra de Beausire?… Huono juttu, mikäli jaksan muistaa!»
»Se upotettiin unohduksen virtaan, herra kreivi», vastasi Beausire.